torstai 12. tammikuuta 2017

14. Kuulumisia

Noniin taukoa on TAAS tullut ihan mukavasti mutta eipä tässä mitään kovin ihmeellistä ole tapahtunut valmentautumisen tai kisaamisen kannalta. Uusia kuviakaan ei ole hirveästi saatu johtuen siitä että ratsastan aina vasta pimeän tultua ja viikonloppuisin en ole saanut kuvaajaa... Nyt kuitenkin tarkoitus kertoilla vähän kuulumisia ja laitella vaikka joitain vanhempia kuvia mitä en muistaakseni julkaissut :)

Meillä oli tuossa joulukuun alkupuolella kouluvalmennus ja myös Stanleyn entisen omistajan pitämä estevalmennus. Koulutreenit meni ihan hyvin ja S toimi kivasti. Estetreenitkin meni siihen asti ihan hyvin kunnes viimeisen hypyn jälkeen lähdin ambulanssilla KYS:iin. S oli ihan kiva mutta jotenkin tosi paineistunut ja teki aina vähän väliä ihme loikkia joista viimeinen koitui meidän sen kerran valmennuksen kohtaloksi. Itse tilanne oli jotenkin tosi hölmä, jäin jälkeen vähän isossa hypyssä jonka jälkeen S pukitti ja minä yulin suoraan vasen olkapää edellä maneesin pohjaan. Olkapäästä kuului jäätävä rusahdus eikä käsi liikkunut enää siinä hetkessä mihinkään.

Hetken päästä todettiin että soitetaan ambulanssi kun kukaan ei tienny mitä pitäs tehdä. Ambulanssi tuli ja minä lähdin sillä KYS:iin ja äiti lähti viemään Stanleyn kotiin. Lanssissa ensihoitajat (tai mitä lie ovatkaan) valmisteli mut jo kaiken maailman leikkauksiin ja muihin kun sanoivat että se käsi on vähintäänkin murtunut. Noh säikähdyksellä onneksi selvittiin kun olkapää sitten KYS:llä muljahti paikalleen ihan itsestään ja todettiin että se oli vain sijoiltaan. Viikko kantositeessä ja takasin normaaliin käyttöön. Magneetti kuvissa selvisi että eise olkapää ole täysin kunnossa mutta ei sitä tarvitse leikatakkaan. Käyn nyt fysioterapeutilla muutaman kerran ja sillä pitäs mennä ohi tämä takapakki.



ois ihan kiva ku oppis säätää kameraan jotkut asetukset et sais maneesissakin jotain kuvia 

Tämän "onnettomuuden" jälkeen päästiin jatkamaan reenejä suhtkoht normaalisti. Ollaan käyty paljon kouluvalmennuksissa ja kerran päästy menemään pieniä kavaletteja kun kenttä on ollut niin huono ettei ole voinut hypätä. Maneesillekkaan ei olla päästy. Kaikesta huolimatta S on ollut nytten lähi aikoina hyvä ratsastaa, joksenkin vasemmalle tosi huono ja jäykkä välillä mutta nyt sekin asia on saatu pikkuhiljaa korjattua.

Muutenpa tässä ei mitään erikoista ole kerennyt tapahtua. Kengät ei vaan herralla näköjään pysy kun tällä viikolla jo kaksi kertaa kengittäjä lyöny kengän uusiks... Huomenna kuitenkin jos kengät jalassa ja kaikki ok niin lähdetään vuoden ensimmäisiin aluevalmennuksiin Suonenjoelle.  Eipä tässä muuta. Ensi kertaan!

P.S Voisin yrittää tehdä jonkun erikoispostauksen. Mikä olisi mieluinen? videota en välttämättä pysty toteuttamaan kun minulla ei muuta videon muokkaus ohjelmaa ole kuin windows moviemaker ja sekin temppuilee kivasti... Mutta jotain pyrin tekemään!